– Oulu

Attendo ostaa Mikevan

Attendo Ab on päässyt sopimukseen hoivapalveluyhtiö Mikevan ostamisesta.

Yritysosto vahvistaa Attendon palvelutarjontaa mielenterveyskuntoutujien ja vammaisten asumispalvelujen saralla sekä täydentää maantieteellisesti Attendon tarjontaa ikäihmisten palveluasumisessa.

Mikevalla on noin 2800 asukaspaikkaa, joiden lisäksi rakenteilla on yli sata asukaspaikkaa.

Muhoksen Päivärinteellä Mikevalla on kahdeksan palvelukotia tai työpajatyyppistä toimintaa mielenterveyskuntoutujille, päihdekuntoutujille ja kehitysvammaisille asiakkaille.

Yritysjärjestely tukee Attendon strategiaa kasvaa omien palveluiden tuotannossa. Myyntihinta on 150 miljoonaa euroa.

Uusia asukaspaikkoja rakenteilla

Mikeva aloitti toimintansa vuonna 1987 ja sillä on nykyään noin 2 300 työntekijää 122 palveluyksikössä ympäri Suomea.

Mikeva tuottaa hoivapalveluja mielenterveyskuntoutujille, eri vammaisryhmille ja ikäihmisille.

Mikevan liikevaihto vuonna 2016 oli 101 miljoonaa euroa ja käyttökate 5,3 miljoonaa euroa.

Yhtiö on kasvanut voimakkaasti viime vuosina yritysostojen ja omien uusien yksiköiden perustamisen myötä.

Mikevalla on tällä hetkellä noin 2800 asukaspaikkaa, joista noin 300 on täyttövaiheessa. Tämän lisäksi rakenteilla on yli 100 uutta asukaspaikkaa.

Yritysoston myötä hoivapalvelujen kotimainen omistajuus vahvistuu, koska Attendon omistuksesta huomattavasti suurempi osa, noin 23 prosenttia, on suomalaisten hallussa.

Myös yhteisöverokertymä kasvaa yrityskaupan ansiosta.

Yritysjärjestely vaatii Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Pikapalat