– Oulu

Aurinkoinen sää helli koko perheen rantatapahtumaa

Sauli Kallio

Tiistaina järjestetty koko perheen rantatapahtuma kokosi aurinkoiseen Sahanrantaan väkeä vauvasta vaariin.

Vaalan 4H-yhdistyksen järjestämässä tapahtumassa oli tekemistä koko perheelle.

– Meillä on täällä aarteenetsintää, hiekkalinnakisa, pomppulinna ja talutusratsastusta, Vaalan 4H-yhdistyksen puheenjohtaja Sirpa-Liisa Linna luettelee.

Kurssit ja kerhot jatkuvat syksyllä

Kesäkaudella yhdistys järjestää ainoastaan yhden keppihevosleirin Lamminahossa.

Syksyllä sen sijaan jatkuvat tutut kurssit ja kerhot kirkonkylällä ja sivukylillä.

– Järjestämme kerhoja lasten ja nuorten toiveiden mukaan ja muun muassa kokki- ja liikuntakerhot ovat olleet tykättyjä. Tulevalle kaudelle meillä on suunnitteilla myös lastenhoitokurssi ja yhdeksäsluokkalaisille ajokortti työelämään -kurssi.

Keväällä käynnistynyt yhdistyksen vetämä kolmivuotinen Maalta maukasta -hanke on keskeytynyt kesän ajaksi, mutta jatkuu taas syksyllä.

Hanke järjestää kokemuksellista ympäristökasvatustyötä yhdessä yhteistyökumppaneiden Vaalan yhtenäiskoulun, Metsänhoitoyhdistys Rokua-Paljakan ja MTK-Vaalan kanssa.

Lue lisää perjantain 7.7. Tervareitistä.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset