– Oulu

Anssi ja Anne Hyvönen suunnittelevat aurinkopaneelien hankkimista Sotkalla sijaitsevalle vapaa-ajan asunnolleen. Anssi ja Anne Hyvönen suunnittelevat aurinkopaneelien hankkimista Sotkalla sijaitsevalle vapaa-ajan asunnolleen.

Aurinkopaneeli kiinnostaa vapaa-ajan asukkaita

Muhoksella pohdittiin tiistaina aurinkopaneelien yhteishankintaa.

Utajärven Sotkalla kesämökin omistavat Anssi ja Anne Hyvönen kuuntelivat auditorion takarivissä keskustelua aurinkopaneelihankkeesta kiinnostuneina.

Hyvöset ovat jo pitempään suunnitelleet jonkinlaisen aurinkosähköjärjestelmän hankkimista vapaa-ajan asunnolleen. Heitä kiinnostaa mahdollisuus ottaa käyttöönsä uusiutuvaa energiaa sen yleisen ekologisuuden vuoksi.

Tuulivoima olisi ollut toinen vaihtoehto, mutta aurinkoenergia vaikuttaa helpommalta toteuttaa.

Hyvösiä kiehtoo ajatus, että he voisivat auringosta saada sähköä käyttöönsä, niin että sillä saisi pyöritettyä ilmalämpöpumppua, kylmälaitteita ja kodin elektroniikkaa.

– Tuntuu kesähelteillä vähän hassulta ostaa yhtiöltä energiaa, jotta saa lämpöpumpulla viilennettyä mökkiä, joka lämpenee auringonpaisteen vaikutuksesta.

Hyvöset luultavasti osallistuvat yhteishankintaan joko pienellä tai keskisuurella järjestelmällä. Aurinkopaneelien laittamista ei voi perustella puhtaasti järjellä tai rahalla, sillä takaisinmaksuaika jää liian pitkäksi. Mutta ehkä maailma pelastuu edes vähäsen, Hyvöset naurahtavat.

Lue lisää Tervareitistä 13.4.2018.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset