Kuuma tuli Kuuma tuli, mutta marjastajat löytyivät, poliisikoira Horkka toteaa.

Eksyneet hillastajat työllistäneet poliisia

Tweet about this on TwitterShare on Facebook0Email this to someone

Runsas kypsynyt hillasato on näkynyt myös poliisin tehtävissä. Perjantain 28. heinäkuuta ja maanantain 31. heinäkuuta välisenä aikana Oulun poliisilla oli 14 tehtävää, joissa hillastaja oli eksynyt maastoon.

Kaikki eksyneet on löydetty ja saatu saateltua ihmisten ilmoille hyvävoimaisina. Osa eksyneistä opastettiin tien varteen soittamalla poliisiauton hälytyssireeniä, jolloin he osasivat suunnata tien varteen.

Osa oli päätynyt niin kauas metsään, ettei poliisiauton hälytyssireenin ääni enää kuulunut. Silloin korvaamaton apu oli tarkkanenäinen poliisikoira.

Esimerkiksi maanantaina iltapäivällä kokenut kahdeksanvuotias poliisikoira Horkka näytti vielä nuoremmilleen jäljestämisen mallia. Horkka seurasi seitsemän tuntia vanhaa jälkeä lämpimässä kelissä viisi kilometriä ja sieltähän hillastajat löytyivätkin.

– Maanantaina oli erikoinen päivävuoro. Maastoetsinnät käynnistettiin tilannejohto- ja koirapartion voimin viisi eri kertaa. Aamulliset etsinnät olivat Jokilaakson kenttäjohtoalueella, alkuillasta Oulun alueella ja yötä vasten etsittiin Kainuussa, poliisikoiranohjaaja, ylikonstaapeli Sauli kertoo.

Vaalassa etsittiin ja löydettiin noin 70-vuotias eksynyt hillastajapariskunta.

– Poliisikoirat löysivät jäljestämällä neljä kadonnutta ja yksi lähimaastossa ollut löysi tielle, kun poliisiautosta soitettiin sireeneitä. Eksyksissä olleet ehtivät olla maastossa 4-12 tuntia. Kokeneiden poliisikoirien jäljestystaidon ansiosta tehtävät pystyttiin hoitamaan varsin vähäisellä miesmäärällä, eikä paikalle tällä kertaa tarvittu vapaaehtoisia etsijöitä tai ilma-aluksia, .

Ennen maastoon lähtöä on aina muistettava ilmoittaa läheisille, minne ja milloin on menossa. Yksin lähtemisessä on riskinsä. Marjametsään kannattaakin poliisin mukaan lähteä neljän koon muistisäännöllä: kännykkä, kartta, kaveri ja kompassi.

Etsinnän helpottamiseksi kännykkään kannattaa ladata hätäkeskuksen 112Suomi -sovellus, jolloin soittaja saadaan paikannettua tarkalleen. Hätäpaikannus on harva-alueella kovin summittainen ja heittää puhelimen todellisesta sijainnista joskus useita kilometrejä. Jos kaikesta huolimatta eksyy, on hakeuduttava avonaiselle näkyvälle paikalle. Kirkkaan väriset vaatteet helpottavat etsintää.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset