– Oulu

Vaalalaiset nuoret Liisa Seppänen Vaalalaiset nuoret Liisa Seppänen, Iida Koukkari ja Taavi Karhu tietävät, minkälaiset itsenäisyysjuhlat he järjestäisivät, jos olisi valtaa ja rahaa. - Torijuhla, jossa olisi paljon hyvää syötävää.

Itsenäisyyden juhlavuosi pani muistelemaan historiaa

Tweet about this on TwitterShare on Facebook0Email this to someone

Marianne Ollikainen

Suomi 100 -teemaa on tänä vuonna ollut tarjolla yllin kyllin. Itsenäisyyden juhlavuoden teemaa on ylläpidetty esillä heti alkuvuodesta lähtien erilaisissa tapahtumissa ja tempauksissa, ja harvassa ovat ne kansalaiset, jotka eivät ole teemaan törmänneet.

Juhlavuoden kääntyessä loppusuoralle vaalalaiset nuoret Iida Koukkari, Liisa Seppänen ja Taavi Karhu toteavat, että vaikka itsenäisyyden juhlavuodesta on koulussa puhuttukin, niin ei kuitenkaan liiaksi asti. Tälläkin hetkellä teema näkyy koululla oikeastaan vain aulassa isona julisteena ja aihetta käsittelevinä kirjoina.

– Minusta on vain hyvä, että opettajien keskuudessa on ymmärretty, ettei tätä tuoda liikaan esille ja joka paikassa, sanoo Taavi.

Itsenäisyyspäivän koulujuhlat olivat kuitenkin haastattelupäivänä vielä edessä.

– Minusta on kyllä sääli, että koulun itsenäisyysjuhlaan menee niin paljon rahaa, ettei joulujuhlaa järjestetä ollenkaan, Iida päivittelee.

Mitä juhlavuoden vietosta pitäisi muistaa?

– Kyllä tätä aihetta pitää keskittyä miettimään, ei se niin joka päivä ole esillä tai oikeastaan tästä on tullut niin arkipäiväinen juttu, miettii Iida.

– Nyt siis halutaan juhlistaa Suomen 100-vuotista historiaa. Olemme voineet tai pystyneet säilyttämään itsenäisyytemme päin pitkään.

Nuoret kertovat, että itsenäisyyspäivän vietto on kotona aika arkista. Perheet kokoontuvat syömään hiukan tavallista arkiruokaa paremmin, poltetaan kynttilöitä ja illalla katsotaan televisiosta, kun ihmiset kättelevät toisiaan presidentin linnassa.

– Meillä äiti on ostanut sinivalkoiset Fiskarsin sakset, muistaa Iida nauraen.

Kavereiden kanssa Suomen itsenäisyys ei tule puheeksi.

– Kyllä me joskus yhdessä ihmettelemme, että miksi tämä kaikki hössötys, spektaakkelit ja mainokset, sanoo Taavi.

Nuoret tunnistavat koulun historiaopetuksen ansiosta pääpiirteittäin Suomen lähihistorian. Vaikka perheissä olekaan enää veteraani-ikäisiä isovanhempia, sodan käyneitä ikäihmisiä, niin aina joku suvussa ottaa historian kertaajan roolin.

– Meillä se on isä, joka on innostunut historiasta ja jonka kanssa pienenä luimme Suomen lasten historiaa, muistelee Iida.

Missä olen kymmenen vuoden päästä?

Nuoret suuntaavat itsenäisyyden juhlavuonnakin katseensa mieluimmin eteenpäin tulevaisuuteen kuin taaksepäin menneisyyteen.

Iida toivoo olevansa 10 vuoden päästä, 27-vuotiaana, ammatissa jota haluaa tehdä. Vielä ammatti ei ole tarkemmin avautunut. Hän toivoo, ettei maata eikä maailmaa ole kohdannut vakavat kriisit.

– Arvelen, että töiden perässä mennään enkä todennäköisesti enää asu Vaalassa.

Liisa haluaisi olla kymmenen vuoden päästä kouluttautunut mahdollisimman pitkälle hyvään ja tuottavaan ammattiin. Toiveammatti vaihtelee päivästä toiseen, mutta tällä hetkellä kärjessä on lakimiehen ammatti.

– Minä olen aika varma, että opiskelut vievät minut muualle. Sitä paitsi tykkäisin asua kaupungissa, Liisa pohtii.

Taavi ei halua haaveilla, mutta asunto ja autotalli pitää saada. Hän harrastaa mopoja ja mönkijöitä ja toivoo, että polttomoottorit sallittaisiin mahdollisimman pitkään.

– Mutta minun mielestä harrastus ei voi olla ammatti, siihen kyllästyisi nopeasti, joten pitänee harkita esimerkiksi sähköalan opintoja.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset