– Oulu

Kinnusen Mylly ostaa nykyisin noin 50 miljoonaa kiloa viljoja vuodessa. Kauramyllyn myötä ostomäärä voi kasvaa jopa 75 miljoonaan kiloon. Kinnusen Mylly ostaa nykyisin noin 50 miljoonaa kiloa viljoja vuodessa. Kauramyllyn myötä ostomäärä voi kasvaa jopa 75 miljoonaan kiloon.

Kinnusen Mylly rakentaa kauramyllyn 9,5 miljoonalla eurolla

Tweet about this on TwitterShare on Facebook179Email this to someone

Jari Riekki

Utajärvellä toimiva Kinnusen Mylly on viimeisen kymmenen vuoden aikana pikkuhiljaa investoinut tuotantolaitokseensa noin kymmenen miljoonan euron edestä.

Nyt yritys toteuttaa samansuuruisen investoinnin kertarysäyksellä seuraavan kahden vuoden aikana. Yritys rakentaa noin 9,5 miljoonaa euroa maksavan kauramyllyn.

Toimitusjohtaja Aarne Kinnunen kertoo, että yhtiö rakentaa kauran elintarvikejalostukselle kokonaan omat vastaanottotilat, myllyn, pakkaamon ja varaston.

Uusien tuotantotilojen rakentamisessa menee aikaa noin vuosi ja sen päälle kuluu vielä puoli vuotta koneiston ja automaation asennuksessa sekä koekäytössä.

Elintarvikkeiksi menevien kaurahiutaleiden ja suurimoiden jauhamisen on määrä alkaa keväällä 2019. Pääurakoitsijana toimii utajärveläinen Rakennuspalvelu Kurtti Oy.

– Tämä on Kinnusen Myllyn historian suurin yksittäinen investointi. Saimme hankkeeseen ely-keskuksen kautta 25 prosentin investointituen, Kinnunen kertoo.

Kinnusen Myllyn talousjohtaja Annu Kuure kertoo, että kauramyllyn rakentamista on yhtiössä suunniteltu pitkän aikaa. Kinnusella on Utajärvellä rehutehtaan lisäksi vehnä-, ruis- ja ohramyllyt, jotka käyttävät vuodessa 50 000 tonnia viljaa.

Investoinnin myötä Kinnusen viljojen ostot kasvavat vuositasolla enimmillään 50 prosenttia nykyisestä, noin 75 000 tonniin. Kauramyllyn pyöriessä täydellä teholla se työllistää 6-10 työntekijää.

Lue lisää perjantain 13.10.2017 Tervareitin yritysteemasta.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset