– Oulu

Utajärven ystävyyskunnasta Viron Muhusta paikalle saapunut tanssiryhmä esitti kansantanssia. Utajärven ystävyyskunnasta Viron Muhusta paikalle saapunut tanssiryhmä esitti kansantanssia.

Kyösti Juujärvi juhlittiin eläkkeelle

Sauli Kallio

Utajärven kunnanjohtaja Kyösti Juujärvi juhlittiin perjantaina eläkkeelle. Utajärven torilla järjestetyssä eläkejuhlassa saivat kuntalaiset tavata pitkäaikaista kunnanjohtajaansa hänen viimeisenä työpäivänään.

Puolilta päivin alkaneessa tilaisuudessa oli ohjelmassa lohikeiton ja lättykahvien ohessa musiikkia, tanssia ja puheita.

Musiikkiesityksistä vastasivat Utajärven yhtenäiskoulun oppilaat sekä Sami Pelkonen ja Kati Seppänen.

Tanssia esittivät Utajärven ystävyyskunnasta Viron Muhusta paikalle saapunut kansantanssiryhmä.

– Meillä alkoi yhteistyö Muhun kunnan kanssa silloin, kun tulin Utajärvelle kunnanjohtajaksi 27 vuotta sitten. Muhu on ensimmäinen kunta, joka perustettiin Viroon kun Neuvostoliitto oli hajoamaisillaan, Juujärvi valotti ystävyyden alkuvaiheita.

Puheenvuorossaan Juujärvi toi julki myös omia kokemuksiaan kunnanjohtajavuosistaan.

– Meillä on koko kunnanjohtajaurani ajan ollut erinomaisia päättäjiä kunnanvaltuustossa, hallituksessa ja lautakunnissa. Heidän kanssaan on kunnanjohtajan ja muiden virkamiesten ollut hyvä tehdä työtä.

Utajärven uusi kunnanjohtaja Anne Sormunen totesi puheessaan, että kuntaa on johdettu suurella viisaudella, suurella sydämellä ja ymmärryksellä.

– Toivon ja tiedän, että johdamme tätä kuntaa jatkossakin yhdessä poliittisten päättäjien kanssa luottamuksella, suvaitsevaisuudella ja avoimuudella, Sormunen sanoi.

Lue lisää tiistain 26.9.2017 Tervareitissä.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset