– Oulu

Oulun vaalipiirin 16 kansanedustajaa vaatii Pelsolle jatkoa aikaisempien hallitusten ja eduskunnan tekemien päätösten mukaisesti. Oulun vaalipiirin 16 kansanedustajaa vaatii Pelsolle jatkoa aikaisempien hallitusten ja eduskunnan tekemien päätösten mukaisesti.

Oulun vaalipiirin kansanedustajat vastustavat Pelson vankilan lakkauttamista

Tweet about this on TwitterShare on Facebook37Email this to someone

Oulun vaalipiirin kansanedustajat yli puoluerajojen eivät hyväksy Rikosseuraamusviraston esitystä Pelson vankilan lakkuttamisesta.

Kansanedustajat edellyttävät, että Pelson vankilan toiminta turvataan jatkossakin. Pelson vankilan toiminnan turvaaminen on luonteva jatkumo aiempien hallitusten ja eduskunnan tekemiin päätöksiin, eikä aiempia päätöksiä ole tarvetta muuttaa.

Eduskunta otti kantaa mm. edellisessä budjettimietinnössä voimakkaasti Pohjois-Suomen vankilaverkkoon. Vaalipiirin edustajat vetoavat muun muassa siihen mietintöön.

Jatkopäätöksissä tulee huomioida laaja toiminnallinen kokonaisuus lähtien vankeinhoidosta, toiminnallisuudesta, aluetaloudesta ja henkilöstöstä. Oulun vaalipiirin kansanedustajat vaativat, että eduskunnan tahtoa on myös tässä noudatettava.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset