– Oulu

Reilu tuhat hiihtäjää sivakoi Tervahiihdon

Arto Nenonen

Lauantaina Utajärveltä Muhoksen kautta Ouluun hiihdetty 127. Tervahiihto houkutteli ladulle runsaan tuhannen hiihtäjän joukon.

Suosituimmaksi matkavalinnaksi nousi tällä kertaa puolikas Tervahiihto vapaalla tyylillä. Muhoksen Korkalanvaarasta 37 kilometrin lenkille kohti Sankivaaraa starttasi 325 hiihtäjää.

Täyden matkan Utajärveltä Sankivaaraan vapaalla tyylillä taivalsi melkein yhtä suuri ryhmä, 323 hiihtäjää.

Tervahiihtoon oli ilmoittautunut kaikkiaan 1 065 hiihtäjää. Järjestäjien toiveissa oli puolentoistatuhatta osallistujaa, joten hienoinen pettymys lauantaina koettiin.

Tarkkojen analyysien aika on myöhemmin, mutta yhtenä suurena selittävänä tekijänä hiihtäjien määrään on varmasti talven sää.

Lumen puutteen ja kovien pakkasten takia treenikilometrit ovat monilta jääneet vähiin. Silloin pitkä laturetki välttämättä houkuttele.

Tervahiihdon kuninkuusmatkalla eli 70 kilometrin vapaalla nähtiin maalissa kirikamppailu. Viime vuoden voittaja Oulun Hiihtoseuran Kusti Kittilä voitti rovaniemeläisen Mikko Koutaniemen vain sekunnin kymmenesosalla.

Naisten sarjassa voitto meni niin ikään tuttuun osoitteeseen. Sini Alusniemi oli suorastaan ylivoimainen.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset