– Oulu

Vanhat panivat jalalla koreasti Muhoksella

Arto Nenonen

Muhoksen lukion vanhat vuosimallia 2018 esittivät tanssiosaamistaan kolmessa näytöksessä perjantaina Tähtiareenalla.

Ensimmäistä settiä pääsivät seuraamaan yläkoulun seitsemännet ja kahdeksannet luokat. Toisessa tanssikattauksessa yleisönä olivat yläkoulun yhdeksäsluokkalaiset ja lukion pahnanpohjimmaiset eli ykkösluokkalaiset.

Illaksi Tähtiareenan lehterit oli varattu suurelle yleisölle; vanhojen vanhemmille, sisaruksille, isovanhemmille, serkuille, tädeille ja sedille ynnä muille.

Tiivistahtisen harjoittelun tuloksia vanhat kaikkiaan yhdeksän tanssia. Mukana oli luonnollisesti vanhojen tanssien ikivihreitä, kuten cicapo, Virginia reel, kehruuvalssi ja wienervalssi.

Muhoksen lukion väelle täysin uusia tansseja olivat vanhojen katrilli, Elaine ja rock.

Päivän ehkä mielenkiintoisin valinta oli kuitenkin siirtymämusiikiksi valittu Jääkärimarssi, joka kajahteli tutuin sävelin Tähtiareenan salissa.

Tanssipareja Muhoksen lukion vanhojen tansseissa oli tänä vuonna viisitoista.

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset