– Oulu

Torstaina 50 vuotta täyttävä Anu Mankinen toivoo Torstaina 50 vuotta täyttävä Anu Mankinen toivoo, että ihmiset olisivat enemmän kiinnostuneita vapaaehtoistyöstä.

Viittomakielen tulkista maatilan emännäksi

Sauli Kallio

Mynämäeltä syntyisin oleva Anu Mankinen muutti vuonna 1995 miehensä luokse Neittävälle Haatajan tilan emännäksi vuonna 1995. Torstaina 50 vuotta täyttävä Mankinen kertoo viihtyneensä hyvin Neittävällä.

– Neittävä on hyvä paikka asua ja koen itseni neittäväläiseksi ja ennen kaikkea kainuulaiseksi, sillä mieheni suku on Kainuusta lähtöisin, Mankinen toteaa.

Koulutukseltaan Mankinen on viittomakielentulkki ja lastentarhanopettaja.

Yhden mieleenpainuvimmasta työreissuistaan hän koki Turun saaristossa Houtskarissa, jossa hän opiskeli vuoden ruotsinkieltä.

– Tein töitä kalastajana ja pyysimme etupäässä silakoita. Silloin opin myös kutomaan verkkoja, mutta kyllä verkkokalastus jäi minulta sille reissulle.

Neittävälle muutettuaan Mankinen on toiminut maatilan emännän työn ohessa opettajana Neittävän koululla sekä koulunkäyntiavustajana Veneheiton koululla.

Päätyönsä hän on kuitenkin tehnyt lypsykarjatilan emäntänä.

Merkkipäiväänsä Anu Mankinen juhlii perheen ja ystävien parissa.

Lua lisää tiistain 15.8.2017 Tervareitistä.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset