– Oulu

Montan Lohi Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Oikarinen esittelee ylisiirtolaitteeseen uinuttaa parikiloista taimenta median edustajille. Montan Lohi Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Oikarinen esittelee ylisiirtolaitteeseen uinuttaa parikiloista taimenta median edustajille.

Ylisiirtolaitteessa avajaisten aattona viisi taimenta

Jari Riekki

Montan voimalaitoksen alajuoksun puolelle rakennettua kalojen ylisiirtolaitetta esiteltiin perjantaina median edustajille.

Ylisiirtolaite vihitään käyttöön lauantaina 26.8. pidettävissä avajaisissa.

Ylisiirtolaitteen valmistuminen käyttöön houkutti paikalle ennätysmäärän toimittajia sitten Armi Kuuselan vierailun synnyinpaikkakunnallaan muutama vuosi takaperin.

Ylisiirtolaitteessa on kaksi sisääntuloaukkoa, joihin kalat houkutellaan pumpuilla aikaansaadulla virtaamalla.

Esittelypäivänä ylisiirtolaitteen keräilyaltaisiin oli uinut yhteensä viisi taimenta sekä lukuisa määrä pikkukaloja.

Keräilyaltaisiin uineet vaelluskalat ohjataan säilytysaltaisiin, joista ne siirretään kuljetusautolla lisääntymisalueille Oulujoen sivujokiin Utos- ja Kutujokeen.

Osa kaloista voidaan vapauttaa takaisin jokeen kalastettaviksi. Kaloista saatavaa mätiä voidaan käyttää myös lohen ja taimenen kasvatukseen Montan kalanviljelylaitoksella.

Ylisiirtolaitteen toimintaa esittelevä video nähtävissä Tervareitin Facebook-sivulla.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset