Antti Huttu-Hiltunen jakoi palkinnon kyläseuran edustajille Henna Jolkinille Antti Huttu-Hiltunen jakoi palkinnon kyläseuran edustajille Henna Jolkinille, Seppo Sumenille ja Tuulikki Haataja-Enkenbergille.

Ahmaksen kyläseuralle terveyden edistämisen palkinto

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ja Nuorisoseurojen Liitto jakoivat maanantaina Utajärvellä terveyden edistämisen palkinnon. Sen sai tänä vuonna Ahmaksen kyläseura.

Kyläseura sai 1000 euron palkinnon ansiokkaasta ja jo useita vuosia jatkuneesta kuntokampanjasta, joka liikuttaa useita kymmeniä kyläläisiä. Ahmaksen ja Niskan kylille sijoittuvassa kuntokampanjassa kerätään suoritusmerkintöjä kylien teiden varsille sijoitettuihin vihkoihin. Osallistua voi pyöräillen, kävellen, rullaluistimilla tai -suksilla. Ahkerimmat osallistujat palkitaan vuoden lopussa.

Ensimmäinen maininta kampanjasta on kyläseuran kokouspöytäkirjasta 3.4.2001: “Kyläseuran keväinen pyöräilytapahtuma Ahmasjärven ympäri koko kesän kestäväksi tapahtumaksi”.

Osallistujamäärät ovat vaihdelleet 40-70 välillä ja aktiivisimmat osallistujat ovat hankkineet suorituksia päivittäin. Pääasiassa kampanja liikuttaa senioreita, mutta yhä enemmän myös muita ikäryhmiä.

Palkinnon jakoi maakuntajuhlan arvoseminaarissa sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja Antti Huttu-Hiltunen ja sen ottivat vastaan kyläseuran puolesta Henna Jolkin, Seppo Sumen ja Tuulikki Haataja-Enkenberg.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset