Kaksi kuoli kolarissa Neittävällä

Henkilöauto suistui tieltä Vaalassa Neittäväntiellä keskiviikkona vähän ennen kello 15. Kuljettajana ollut 1980-luvulla syntynyt mies loukkaantui ja hänen epäillään olleen päihtynyt. Kaksi kyydissä ollutta 1960-luvulla syntynyttä miestä menehtyivät. Kuljettaja toimitettiin kolaripaikalta sairaalaan.

Paikalla oli useita poliisin ja pelastuslaitoksen yksiköitä sekä onnettomuustutkintalautakunta. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kuolemantuottamuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisi pyytää tapahtumapaikalla ensivaiheessa olleita henkilöitä, jotka ehtivät poistua ennen poliisin tuloa, ilmoittamaan yhteystietonsa hätäkeskukseen.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset