Kesätyöseteleitä tarjolla Muhoksella

Muhoslaisille vuonna 2000 syntyneille nuorille kunnan tukemina kesätyövaihtoehtoina ovat kesätyöseteli yhdistykseen tai yritykseen, kesäyritystuki tai kunnan kesätyöpaikka.

Samat vaihtoehdot ovat tarjolla myös sellaisille vuonna 1999 syntyneille nuorille, jotka eivät aiemmin ole olleet kunnan kesätyöjaksolla tai kesätyösetelin tuella yrityksessä tai yhdistyksessä kesätyössä.

Nuori voi valita vain yhden vaihtoehdon. Mikäli hän saa kesätyösetelin, ei voi saada kunnan kesätyöpaikkaa tai kesäyritystukea.

Työnantaja voi olla Pohjois-Pohjanmaalla toimiva y-tunnuksellinen yritys, järjestö, julkisyhteisö tai muu yhteisö. Yritykselle, josta nuoren vanhemmat omistavat yli puolet, ei tukea myönnetä. Kotitalouteen kesätyösetelillä ei voi työllistää.

Nuorelle maksettava palkka on työehtosopimuksen mukainen ja vähintään 300 euroa. Työpäiviä pitää olla kymmenen tai työtunteja kaikkiaan 60. Palkka sisältää lomakorvauksen.

Kesätyösetelin tuki yritykselle tai yhdistykselle on 230 euroa.

Muhoksen kunta ja 4H-yhdistys järjestävät yhteistyössä nuorille mahdollisuuden kokeilla yrittäjyyttä. Kesäyritystuen saanut nuori työllistää itsensä perustamalla kesäajalle oman 4H-yrityksen.

Kesäyrittäjät osallistuvat 4H-yhdistyksen järjestämälle yrittäjäkurssille 7.-8. huhtikuuta. Kurssi antaa valmiudet yrittäjyyteen, ja kurssin aikana laaditaan myös liiketoimintasuunnitelma.

Muhoksen kunta palkkaa 2. toukokuuta ja 1. syyskuuta välisenä aikana hallintokuntiinsa noin 70 ensisijaisesti vuonna 2000 syntynyttä nuorta kahdeksi viikoksi. Nuoren palkka on 300 euroa kymmeneltä päivältä tai 60 työtunnilta.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Pikapalat