Kuka on uusi Muhoksen Mimmi? Joko arvaat? Kuka on uusi Muhoksen Mimmi? Joko arvaat?

Kuka onkaan uusi Mimmi?

Elina Jyrinki

Torstaina alkavat Koivu ja Tähti -päivät vuosimallia 2020 aloitetaan toritapahtumalla, missä paljastetaan uusi kunnialaatta Muhoksen Walk of Famelle sekä julkistetaan Vuoden Koivu ja Tähti -henkilö. Lisäksi torilla jaetaan muitakin huomionosoituksia sekä paljastetaan, kuka on uusi Muhoksen Mimmi. Tehtävää kaksi vuotta hoitanut Kati Seppänen jää historiaan 17. Mimminä ja lavalle toivotetaan tervetulleeksi uutena perinteen jatkajana 18. tittelin kantaja.

Mutta kuka on tuo nainen, joka uudeksi Mimmiksi on valittu?

– Minä olen tällainen perinteinen nainen! Varmaan sellaista mimmityyppiä! hän naurahtaa.

– Olen äiti-ihminen ja perheeseeni kuuluu neljä henkilöä. Lisäksi meillä asuu karvaisia kavereita, joilla jalkoja on yhteensä 60. Onneksi emme asu taajamassa, vaan sivummalla aidossa maalaismaisemassa, että kaikille riittää hyvin tilaa.

Mimmi kertoo, että hänen luettu ammattipätevyytensä sivuaa lapsia ja nuoria, mutta hän ei ole tehnyt opintojaan vastaavaa työtä vähään aikaan. Joku on saattanut nähdä hänet joskus lavalla ja telkkarissakin.

Tuleva uusi Mimmi ihailee edesmennyttä artisti Freddie Mercurya. Hänen lempiruokaansa on kaikki ruoka; pieneen kokooni nähden syön paljon! Mimmi naurahtaa.

– Tykkään matkustella, en tietysti nyt korona-aikana, mutta muulloin. Olen nähnyt Eurooppaa ja Aasiaa, ja olen käynyt myös New Yorkissa, hän kertoo.

Onko jotain asiaa, mitä et ikinä olisi valmis tekemään tai kokeilemaan?

– On – avantoon minua ei uimaan saa!

Entä oletko jossain asiassa todella hyvä tai huono?

– Olen äärettömän huono piirtämään ja laskemaan. Vitosen matikalla pääsin peruskoulun läpi aikoinaan.

– Minulla on yksi jokapäiväinen rutiini, se on iltarukous. Lapsena opittu tapa, jota ilman en osaa alkaa nukkumaan, Mimmi jatkaa.

Onko vielä joitain muita vihjeitä, joita voisit itsestäsi antaa uteliaille?

– No sen voisin vielä kertoa, että olen asunut monella eri paikkakunnalla elämäni aikana ja sen vuoksi puheessani voi vilistä eri murteita sekaisin. Mutta niitä murteita en kerro tarkemmin.

– Ja senkin voisin vielä mainita, että rakastan kirppiksiä ja kirppiskulttuuria!

Kuka tämä Mimmi on? Tule ottamaan siitä selvää Muhoksen toritapahtumaan to 27.8. alkaen klo 17.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset