Matti Haataja on toiminut toimittajana useille historia- ja tietokirjoille. Matti Haataja on toiminut toimittajana useille historia- ja tietokirjoille.

Kuvataitelijasta ja paikallishistorian taitajasta vuoden Laskumies

Marianne Ollikainen

Matti Haataja ei aivan täydellisesti yllättynyt, kun hänet julistettiin viime lauantaina vuoden Laskumieheksi.

Arvonimen saaminen on kunnia, vaikka Haataja toisenlaisena ajattelijana ja huumorin viljelijänä löytää siitä paljonkin sanottavaa.

– Kyllä kai se pieni pelko oli tarttunut tästä kunniasta, kun niin monet ovat sitä minulle vuosien saatossa esittäneet. Tähän asti uskoivat, kun kieltäydyin, hän naureskelee.

Haataja kertoo olleensa hiukan syyllinen siihen, että kunnassa on vuodesta 1984 lähtien jaettu Laskumiehen titteleitä. Kun silloisen kulttuurisihteerin kanssa asiaa pohdittiin ja päätettiin tittelin jakamisesta, niin Haataja suunnitteli ensimmäisen kunniakirjan ensimmäiselle Laskumiehelle.

Haataja tunnetaan nykyisin niin kuvataiteilijana kuin paikallishistorian kerääjänä, sukututkijana sekä historia ja tietokirjojen toimittajana.

Hän sanoo olevansa erityisen kiitollinen vaimolleen, joka antoi luvan päivätyöstä irrottautumiseen ja mahdollisuuden kokeilla siipiä kuvataiteilijana.

– Kuvataiteilijan työ on se, mistä olevan todennäköisesti syntymästäni asti haaveillut, Haataja naurahtaa.

Piirtäminen on iso ja merkittävä asia Haatajan elämässä vieläkin. Hän teki aluksi paljon muotokuvia, ja vuosien saatossa on kokeiltu niin öljyllä kuin vähän vesivärilläkin maalausta. Nykyisin hän on keskittynyt tussitöihin.

– Tussi sopii tällaiselle pikkutarkalle ihmiselle, Haataja veistelee.

Haatajan töiden aiheet löytyvät luonnosta. Tekniikkana on viivapiirustus- tai pistetekniikka.

– Jokin työ syntyy kerralla, toista kypsytellään vuosikaudet.

Hän on pahoillaan siitä, ettei kunnassa ole kuvataiteilijoille kunnollisia näyttelytiloja. Hänen mielestä kirjastossa työt ovat liian korkealla, sillä katsojan kannalta työt pitäisi esitellä katsekorkeudelta.

– Näyttää olevan mahdotonta saada liikuntasaleja käyttöön, sillä salivuorot pyörivät sen verran tehokkaasti, ettei kuvataitelijalle jää näyttelytilaa. En tietenkään järjestä näyttelyä salissa, jossa samaan aikaan voi pelata lentopalloa, hän huomauttaa.

– Mieleni tekisi järjestää retrospektiivinen näyttely, mutta aivan kuin urheilu ja sen tilatarpeet menisivät aina kulttuurin edelle, hän päivittelee.

Lue koko juttu Tervareitistä 20.6.2019

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset