Oman perheen lisäksi esimerkiksi koulukuraattori Riikka Huhtakangas Oman perheen lisäksi esimerkiksi koulukuraattori Riikka Huhtakangas, kouluterveydenhoitaja Piia Paavola, perheneuvolapsykologi Irina Kantola ja etsivä nuorisotyöntekijä Heidi Nenonen ovat niitä turvallisia aikuisia, jotka voivat auttaa lasta somekiusaamisessa.

Mikä ilahdutti ja mikä vihastutti somessa?

Marianne Ollikainen

Sosiaalisen median käyttäminen on arkipäivää niin nuorille kuin useimmille aikuisillekin. Sen sijaan sosiaalisen median käyttäytymissäännöt saattavat olla epäselvät. Vaikka nuoret ovat usein vanhempiaan kätevämpiä käyttämään älypuhelintaan tai sovelluksia, niin nuorilla voi olla väärä kuva siitä, minkälaista jäynää somessa voi julkaista kavereista, koulusta tai itsestään.

Kun Utajärven koululla viime viikolla kysyttiin 5.-7. luokkalaisilta, mikä somessa ilahduttaa tai mikä vihastuttaa, niin huomattavasti enemmän tuli vastauksia vihastumisesta.

Annika Ylitalo MLL:stä muistutti, että someen kerran laitettu kuva tai viesti voi tulla vastaan vielä viiden vuodenkin päästä. Hän kyseenalaisti myös läpällä tai huumorilla nettiin laitetut päivitykset, jotka koskevat jotain kaveria.

– Kaikki eivät välttämättä ymmärrä jotain pilakuvaa huumoriksi, joten kannattaa olla varovainen jakamisen suhteen. Netti on kuin iso kopiokone ja sen kautta voi levitä asioita parissa minuutissa. Todella moni ehtii sen nähdä, vaikka ajattelemme että laitamme postauksen vain hetkeksi.

Ylitalo muistutti nuoria myös siitä, miten somessakin pitäisi olla kohtelias aivan kuten huomioimme toisemme muutenkin koulussa tai kotona. Ilkeä tai muuten tympeä päivitys tuntuu ihan yhtä ikävältä netissä kuin oikeassa maailmassakin.

Vitsi voi olla kunnianloukkaus

Koulupoliisi Jarkko Kähkönen muistutti, että kunnianloukkaus on vakava rikos, johon moni voi syyllistyä ajattelemattomuuttaan.

– Ei kannattaisi levittää esimerkiksi perheen sisäisiä asioita, terveystietoja tai muita yksityisasioita. Seksuaalinen suuntautuneisuuskin on jokaisen yksityisasia, joka ei kuulu kenellekään.

– Koska viesteissä ei välity normaalin elämän elekieli, niin älkää lähettäkö edes läpällä tai vitsinä toisesta mitään ikävää.

Myös viestintäsalaisuuden loukkaus on vakava rike.

– Jos pääset tai joudut toisen sähköpostien äärelle, niin jo se on viestintäsalaisuuden loukkaus, että luet toiselle tarkoitetun viestin otsikon. Jos siis löydät puhelimen, niin älä mene lukemaan yksityisviestejä. Kyse on samasta kuin entisajan kirjesalaisuudesta.

Kähkönen muistuttaa, että nuoren vanhemmilla on oikeus valvoa alaikäisten lastensa kännykän käyttöä.

– Huoltajalla on velvollisuus pitää lapsestaan huolta ja tarkistaa esimerkiksi yksityisyysasetukset ja mahdollinen someuhka.

Jarkko Kähkönen sivusi puheessaan myös koulukiusaamista, jota tapahtuu somenkin kautta.

– Sellaista rikosta kuin koulukiusaaminen ei ole olemassakaan. Sen sijaan poliisi tutkii niitä tekoja, mitä kiusaustapaukset pitävät sisällään: vainoamista, uhkaamista, seuraamista, tarkkailua.

– Jos tämän tyyppisestä tulee esille, niin kyse voi olla vainoamisesta, josta maksimissaan voi saada kaksi vuotta vankeutta.

Lue koko juttu Tervareitistä 29.1.2019

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset