– Oulu

Tähtiareena valjastettiin keskiviikkona yrittäjyyttä pohtivien tiimien käyttöön. Tähtiareena valjastettiin keskiviikkona yrittäjyyttä pohtivien tiimien käyttöön.

Muhoksella mietittiin yrittäjyyttä tiimivoimin

Arto Nenonen

Muhoksen lukion ykkösluokkalaiset ja Oulun seudun ammattiopiston opiskelijat pääsivät pohtimaan yrittäjyyttä työllistymisvaihtoehtona keskiviikkona Tähtiareenalla järjestetyssä Dream up -tapahtumassa.

Oppilaitosten lisäksi tapahtumaa olivat järjestämässä Muhoksen Yrittäjät ja Mimmi Valley.

Päivä aloitettiin ohjelmistojen suunnitteluun ja valmistukseen keskittyvän oululaisen ZEF Oy:n toimitusjohtajan Jaakko Alasaarelan Yrittäjyyttä ja unelmia -luennolla.

Muhoksen Dream up -tapahtuman ovat ideoineet lukion opettajat Sanna Anttila ja Kaisa Jaako. Ajatus tapahtumasta syntyi opintomatkalla Jyväskylään, jossa kaksikko oli tutustumassa sikäläiseen yrittäjyyskasvatukseen.

Varsinainen Dream up polkaistiin käyntiin jakamalla osallistujat seitsemääntoista tiimiin.

Ideana oli, että tiimeihin tulee toisilleen outoja ihmisiä.

Näin saadaan ryhmätyöskentelyyn aivan erilaista dynamiikkaa kuin kaveriporukoissa työskentelyssä. Ilmiö on tuttu työelämästäkin.

Lue lisää Tervareitistä 9.11.2018

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset