Jukka Antila Jukka Antila, Jari Pääkkönen, Markku Tahvanainen ja Aimo Aronen eli Royal Enfield Band. Kuva: Aimo Aronen.

Päiväkodin pojat tekivät CD-levyn

Arto Nenonen

Kun ei kerran päästä keikoille, tehdään CD-levy. Jotenkin näin se meni muhoslaisen blues-rootsbändin Royal Enfield Bandin kohdalla. Bändin jäsenet muuttivat treenikämppänsä entisen Muhostien päiväkodin tiloissa äänitysstudioksi ja alkoivat tehdä töitä.

Biisilistalle valikoitui sekä covereita että bändin jäsenten omaa tuotantoa. Puolet ja puolet -systeemillä.

– Soitamme keikoilla kaikenlaista bluesia ja tietysti paljon covereita. Levylle halusimme myös omia biisejä ja muilta sellaisia, joita harvemmin kuullaan. Kriteerinä oli, ettei valita helppoja kappaleita, kitaristi-laulaja Jari Pääkkölä kertoo.

Royal Enfield Bandissa soittavat Pääkkölän lisäksi basisti Jukka Antila, kitaristi Aimo Aronen ja rumpali Markku Tahvanainen.

Kymmenen vuotta toimineen bändin ensimmäinen CD näki päivänvalon juuri ennen vappua. Romppu kantaa nimeä At Least, At Last eli nimessä on mukana symboliikkaa. Ennen kiekon julkaisua biisit soivat jo iTunesissa, Spotifyssä ja Youtubessa.

– Nykyään ei juuri kukaan osta levyjä, mutta me päätimme siitä huolimatta tehdä sellaisen.

Levyidea alkoi kyteä oikeastaan jo silloin, kun bändi buukattiin soittamaan Royal Enfield Clubin kesäjuhlilla Rokualla. Nekin kekkerit peruuntuivat tunnetusta syystä.

– Prätkäklubin puheenjohtaja oli kysellyt, eikö meillä ole nimikkobiisiä. Antilan Jukka pohti samaa asiaa ja sanoin hänelle, että seuraavissa treeneissä on. Ja oli, Pääkkölä toteaa.

Nimikkobiisi löytyy CD:n raidalta kolme. Covereiden tekijät ovat bluesin ja rootsmusiikin saralla tunnettuja nimiä, mutta bändi on tehnyt näistä kappaleista omintakeiset versionsa.

Lue lisää 14.5. Tervareitistä.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset