Muhoksen Kylmälänkylässä Martti Pirkolan kasvattama Poikolan Neito kisaa tänä viikonloppuna Lahdessa Kuninkuusravien kuningatarkilpailun voitosta. Kuva: Iita-Maria Ahtiainen. Muhoksen Kylmälänkylässä Martti Pirkolan kasvattama Poikolan Neito kisaa tänä viikonloppuna Lahdessa Kuninkuusravien kuningatarkilpailun voitosta. Kuva: Iita-Maria Ahtiainen.

Poikolan Neito mukana kuningatarkilpailussa

Jari Riekki

Tämän viikon lopulla lauantaina ja sunnuntaina Lahdessa ravattavissa suomenhevosten Kuninkuusraveissa on mukana myös muhoslaista kasvattajaosaamista.

Kuningatarkilpailussa on yhtenä kahdestatoista hevosesta mukana kylmälänkyläläisen Martti Pirkolan kasvattama yhdeksänvuotias tamma Pirkolan Neito.

Pirkola kertoo kasvattaneensa Neitoa neljävuotiaaksi saakka, kunnes myi tamman sen nykyisille omistajille Irja Ikoselle ja Keijo Jääskeläiselle.

Poikolan Neito pääsee kisaamaan Kuninkuusraveissa kotikenttäedun turvin, sillä hevosen kotitalli on Lahdessa Jokimaan ratatalli, jossa ravuria valmentaa Iikka Nurmonen.

Martti Pirkola muistelee kasvattiaan nättinä ja nöyränä hevosena, joka oli aina innokas harjoittelemaan ja jota ei tarvinnut juostessa käskeä.

Poikolan Neito on raviurallaan menestynyt kohtalaisesti varsinkin viime vuosina. Yhteensä 65 startissa on tullut 11 voittoa, 7 kakkossijaa ja 5 kolmossijaa.

Voittorahoja Neito on juossut 30 020 euroa, joista 13 000 euroa on tullut tämän vuoden aikana.

Erityisen makea oli 10.7. Vermossa juostu A.V. Marttilan tammasarjan voitto, jossa taakse jäivät muun muassa Hetviina, Huimariina, Juliette Lax ja Vieskerin Virva, jotka myös ovat nyt kuningatarkisassa mukana.

– Poikolan Neito on kasvattamistani hevosista menestynein. Ei olisi uskonut, että se joskus pääsee näin pitkälle, Pirkola toteaa.

Kovimman aikansa 25,3 Poikolan Neito juoksi pari viikkoa sitten 16.7. Lahdessa Jokimaan radalla, jossa myös Kuninkuusravit juostaan.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset