– Oulu

Toivo Portaankorva aikoo keskittyä syksyn aikana hirvijahtiin rahoituksesta huolehtimisen sijaan. Arkistokuva. Toivo Portaankorva aikoo keskittyä syksyn aikana hirvijahtiin rahoituksesta huolehtimisen sijaan. Arkistokuva.

Riistanhoitoyhdistysten valtionavut suurremonttiin

Arto Nenonen

Riistanhoitoyhdistysten valtionavustusten jakoperusteisiin on tekeillä perusteellinen remontti.

Nykyisin käytössä olevat jakoperusteet painottavat kaikille yhdistyksille tulevan peruspotin lisäksi jäsenmäärää. Iso yhdistys on automaattisesti saanut isomman summan valtionavustusta kuin jäsenmäärältään pienempi yhdistys.

Lausuntokierroksella olleessa maa- ja metsätalousministeriön asetusluonnoksessa sen sijaan valtionavustusten jakoperusteet painottuvat toimintaan. Jäsenmäärä tuo koko potista 35 prosentin osuuden.

Riistanhoitoyhdistysten valtionavustusten jakoperusteista määrätään uudessa laissa, joka on jo voimassa. Tulevalla asetuksella voidaan perusteita vielä viilata, mutta perusperiaatteet pysynevät pitkälti samoina kuin luonnoksessa.

– Tiivistettynä voi sanoa, että mitä enemmän toimintaa, sitä enemmän yhdistyksen kassaan kilahtaa rahaa, riistapäällikkö Harri Hepo-oja riistakeskuksen Oulun aluetoimistosta sanoo.

Muhoksen riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Toivo Portaankorva pitää uudistushanketta virheliikkeenä, joka hänen mielestään näivettää toiminnan monissa yhdistyksissä.

– Riistanhoitomaksu on vain noussut, mutta avustukset kentälle pienevät. Meillekin tämä tietää koelaskelman mukaan ensi vuodelle tulojen puolittumista alle viiden tonniin, Portaankorva manaa.

Lue lisää tiistain 11.9. Tervareitistä.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset