Utajärvellä on myönteinen kehittämisen meininki ja hyvät toimitilat muun muassa uuden vuodeosaston ansiosta. Utajärvellä on myönteinen kehittämisen meininki ja hyvät toimitilat muun muassa uuden vuodeosaston ansiosta.

Utajärvellä odotti tulijaa myönteinen kulttuurishokki

Jari Riekki

Terttu Piippo valittiin lokakuun lopulla Utajärven kunnan uudeksi hyvinvointijohtajaksi. Virka oli haluttu, sillä määräaikaan mennessä hakemuksensa jätti 28 hakijaa.

Ennen valintaansa Utajärvelle on Piippo toiminut monipuolisesti terveydenhoitoalalla ja hyvinvoinnin edistämisen parissa. Viimeisin pesti oli hyvinvointikoordinaattorin virka Haapavedellä ja Pyhännällä, jotka kuuluvat sosiaali- ja terveyspiiri Helmeen.

Piippo aloitti virassa joulukuun alusta lähtien tutustumalla kuntaan, jonka hän tuntee lähinnä työnsä kautta syntyneiden yhteistyöverkoston kautta. Niin kuin monelle muulle, on Piipolle Rokua paikkana tutumpi kuin Utajärvi.

– Olen muun muassa Terve kunta -verkoston kautta tullut tietoiseksi siitä hienosta työstä, mitä Utajärvellä on asukkaiden hyvinvoinnin eteen tehty. Vaikka sairastavuus on kohtalaisen korkeaa, asuu Utajärvellä onnellisia ihmisiä, Piippo kertoo.

Ensivaikutelma uudesta työnantajasta on ollut Piipon kokemana erittäin positiivinen. Kunnassa on hyvä yhteistyön henki ja kunnassa haetaan rakentavia ratkaisuja.

– Täällä on helppo ottaa asioita esille ja asioita edistetään tiiminä, niin ettei ketään työntekijää jätetä yksin.

Lue koko juttu Tervareitistä 23.12.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset