Kirkkotien varressa sijaitseva uusi palvelutalo aloitti toimintansa joulukuussa. Kirkkotien varressa sijaitseva uusi palvelutalo aloitti toimintansa joulukuussa.

Utajärvi välivuokraa Attendolta tilat Oulunkaarelle

Jari Riekki

Utajärven kunnanhallitus piti tämän viikon maanantaina ylimääräisen kokouksen johtuen viime torstaina ilmi tulleesta Attendo Marian Kartano Oy:n Kirkkopuisto -toimintayksikön toiminnan keskeyttämisestä.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira teki torstaina 28.2. päätöksen keskeyttää yksikön toiminta, koska tarkastuksissa ilmitulleiden puutteiden vuoksi Valvira katsoo asiakasturvallisuuden vaarantuvan vakavasti, mikäli toimintaa jatketaan.

Oulunkaaren kuntayhtymä vastaa nyt kyseisen hoivakodin toiminnasta, kunnes Valvira katsoo, että toiminta on vaatimukset täyttävää.

Kunnanhallitus merkitsi Valviran keskeyttämispäätöksen tiedoksi.

Kunnanhallitus myös päätti, että kunta vuokraa Attendolta hoivakotitoiminnan tarvitsemat tilat irtaimistoineen Kirkkopuiston hoiva-asumisen yksiköstä. Tilat irtaimistoineen vuokrataan Oulunkaaren kuntayhtymälle välivuokrausperiaatteella.

Näin tehdään siksi, koska Utajärven kunnan ja Oulunkaaren keskinäisessä järjestämissopimuksessa on sovittu, että kunta järjestää tilat Oulunkaaren toiminnoille.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pentti Tuovinen kertoo, että vuokrasopimusta ei ole vielä allekirjoitettu eikä esimerkiksi vuokran suuruudesta ole sovittu. Seuraavan kerran asiaa on määrä keskustella 19.3. pidettävässä kunnanhallituksen kokouksessa.

Tuovisen mukaan kunnanhallituksessa oltiin kovasti pettyneitä Attendon toimintaan.

Tuovinen sai itse helmikuun puolivälissä tietää, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi. Siinä vaiheessa vielä luotettiin, että yhtiö korjaa ensimmäisessä tarkastuksessa ilmitulleet puutteet.

– Ei tämä hyvää kuvaa anna Attendon toiminnasta, mutta uskon että puutteet saadaan korjattua ja toiminta palautettua Attendolle toivottavasti pian.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset