Muhoksen ja Utajärven välillä ulottuu 20 kilovoltin sähkölinja Hyrkkäälle. Utajärvellä vastaava sähkölinja ulottuu Alakylään. Oulujoen pohjoispuolella kulkee tällä hetkellä ainoa Muhos-Utajärvi -välin 20 kilovoltin linja. Muhoksen ja Utajärven välillä ulottuu 20 kilovoltin sähkölinja Hyrkkäälle. Utajärvellä vastaava sähkölinja ulottuu Alakylään. Oulujoen pohjoispuolella kulkee tällä hetkellä ainoa Muhos-Utajärvi -välin 20 kilovoltin linja.

Uutta sähkölinjaa Hyrkkäältä Alakylään

Jari Riekki

Valtatie 22:ta Muhokselta Utajärven suuntaan autoilleet ovat viime päivinä pistäneet merkille, että valtatien vasemmalla puolen tehdään Hyrkkään mäestä Utajärvelle päin puunkorjuuta metsätyökoneella.

Mistä ihmeestä mahtaa tienvarsisavotassa olla kyse? Joko ely-keskus on ryhtynyt rakentamaan ohituskaistaa Hyrkkäältä Sotkajärvelle, niin kuin Valtatie 22:n kehittämisselvityksessä takavuosina kaavailtiin?

Selvitystyön suunnitteluaikainen projektipäällikkö Ari Kuotesaho Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta kertoo, ettei ohituskaistaa olla vielä lähdössä rakentamaan, koska hankkeeseen ei ole tarvittavaa rahoitusta.

– Ohituskaista Hyrkkäältä Sotkalle tarvitsisi valtiolta noin 4,69 miljoonan euron erityisrahoituksen, Kuotesaho selventää.

Ohituskaistojen tiesuunnitelmat olivat nähtävillä tämän vuoden maaliskuun ajan. Muhoksen kunta otti suunnitelmiin kantaa toivomalla niiden mahdollisimman nopeaa toteutumista.

Kunta myös toivoo, että Honkala-Hyrkäs kevyenliikenteen väylä toteutettaisiin ohituskaistaparin toteutuksen yhteydessä.

Tienvierustan raivaamisessa on kyse Oulun seudun sähkön työmaasta, jossa rakennetaan 20 kilovoltin sähkölinja Hyrkkäältä Utajärven puolelle Alakylään saakka.

Projektivastaava Jonne Laurila kertoo, että Oulun seudun sähkö rakentaa kyseisen sähkölinjan turvatakseen Muhoksen ja Utajärven välisen siirtokapasiteetin mahdollisten ongelmatilanteiden varalta.

Muhokselta Utajärvelle kulkee tällä hetkellä yksi 20 kilovoltin sähkölinja, jonka rinnalle halutaan toinen linja Oulujoen eteläpuolelle.

Uutta sähkölinjaa vedetään noin kahdeksan kilometrin verran. Työmaata varten raivataan valtatien tiealueen laitaan kuusi metriä leveä johtokäytävä. Sähkölinjan rakentamisen ei pitäisi aiheuttaa suurempaa haittaa ohikulkevalle liikenteelle.

Laurila kertoo, että sähkölinjan rakentamisessa otetaan kyllä huomioon ely-keskuksen suunnitelmat ohituskaistan rakentamisesta, mutta aivan täyttä varmuutta hankkeiden päällekkäisyyden välttämisestä ei voida taata.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset