Ensimmäiset rakentajat ovat jo liikkeellä ja lisää odotetaan muutaman viikon sisällä. Ensimmäiset rakentajat ovat jo liikkeellä ja lisää odotetaan muutaman viikon sisällä.

Vaalankurkun uusista tonteista puolet myyty

Marianne Ollikainen

Vaalan uusin asuntoalue Vuolijoentien varressa Oulujärven rannalla on täyttymässä hyvää vauhtia. Tonteista puolet on jo myyty ja ensimmäinen omakotitalokin on rakenteilla.

Vaalan kunta teki asemakaavan laajennuksen Vaalankurkun eteläpuolelle rautatiesillan lähettyville vuonna 2017 maa-alueen omistajan UPM Kymmene Oy:n pyynnöstä.

Tonttikauppaa organisoivan LKV Rantamökki Oy:n välittäjä Martti Huhtala kertoo, että ensimmäisenä varattiin lähellä rantaa olevat 8 tonttia. Jäljellä on vielä saman verran tontteja hieman etäämmältä rannasta. Ne on sijoitettu siten, että vaikka ne eivät oma omarantaisia, niin niistä on näkymä Oulujärvelle.

– Koska kaava salliin sekä lomarakentamisen että pysyvän omakotirakentamisen, ovat tontit varmaankin senkin vuoksi menneet hyvin kaupaksi.

Myös hinnalla on merkitystä, sillä alueelta sai rantatontin noin 30 000 eurolla ja hiukan etäämmältä puolta halvemmalta. Tontit ovat noin 3000 neliömetrin suuruisia.

– Kunta on ollut tässä erinomaisesti mukana ja nyt alueelle vedetään jo infraa. Rakenteille on tulossa myös kevyen liikenteen väylä ja venevalkama, Huhtala kertoo.

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset