– Oulu

Aino-Kaisa Suutari keskittyy vispaamiseen Aino-Kaisa Suutari keskittyy vispaamiseen, taustalla ruoanvalmistuspuuhissa myös Nanni Huusko ja Martta Väisänen.

Vispilät vauhtiin Ruokakoulussa – katso video!

Elina Jyrinki

Muhoksella on järjestetty kuluvalla viikolla 4H:n toimesta lasten Ruokakoulu, missä 15 leiriläistä on päässyt tositoimiin keittiössä.

Joka aamu leiripäivä on alkanut kello 9 oman aamiaisen valmistamisella. Sen jälkeen on aloitettu lounaan valmistelut: ensimmäisenä päivänä kokattiin nokkoslihapullia ja muussia, toisena päivänä uunilohta. Kasvisgratiiniakin lapset ovat päässeet tekemään ja leipurintaitoja on harjaannutettu muun muassa karjalanpiirakoiden ja perunarieskojen teossa.

Torstaina yläkoulun opetuskeittiössä oli täysi tohina päällä, kun ruokakoululaiset leipoivat herkkuja illalla vanhemmille järjestettävään kahvihetkeen. Menu sisälsi pekonipurjosipulipiirasta sekä kolmen sorttista makeaa.

Valtakunnallisen 4H Ruokakoulun ajatus on tarjota lapsille ruokaelämyksiä sekä kasvattaa rohkeutta ruoan parissa puuhailuun. Moni leiriläinen totesikin, että nyt heidän kotonaan alkaa keittiössä uusi aikakausi, kun he ottavat kokkausvastuuta itselleen.

Lue lisää tiistain 12.6. Tervareitistä

 

takaisin ylös
Julkaistu kohteessa Etusivu, Uutiset